Sweetwateria olimme ihastelleet ulkopuolelta jo usealla päiväkävelyllä, joten kun palasimme Williamsburgiin rankahkolta museoturneelta Manhattanilta, päätimme viedä Frankin ja itsemme tutustumaan tähän houkuttelevan näköiseen pikku ravintolaan.
Paikka ilmeisesti tavoittelee jonkinlaista ideaalin ranskalaisen bistron tunnelmaa, ja onnistuukin siinä paremmin kuin monet paikat Pariisissa. Sisustuksen hienoin osa, lattia, on peräisin paikalla 1930-luvulta asti sijainneesta puolalaisesta dinerista.
Varsin monia kokeilemiamme paikkoja parjataan nettiarvosteluissa huonosta palvelusta, myös tätä. Ehkä parhaillaan käynnissä on jonkinlainen ryhtiliike, koska missään emme ole törmänneet sietämättömään töykeyteen, kaikenlaiseen pienehköön sekoiluun kylläkin, mutta se on tuntunut toistaiseksi vain sympaattiselta. Saimme pöydän parissa minuutissa, vaikka oli lauantai-ilta ja paikka aivan täynnä, baaritiskilläkin jokainen tuntui syövän jotain.
Sweetwaterissa päätimme alkuun virkistää itseämme Turnerin merimaalausten innoittamina cocktaileilla. Frank tilasi tapansa mukaan mojiton, minä otin paikan oman Pineapple Mint Margaritan ja Frank niinikään paikan oman Orange Crushin. Drinkit olivat pätevät, eikä margaritassa oltu säästelty tequilassa eikä tuoreessa mintussa. Kuitenkin pieni huomautus New Yorkin baarimikoille: standardinomaisten millin pillien käyttö drinkeissä, joissa on runsaasti tuoreita yrttejä, limettejä ym. on raivostuttavaa koska ohut pilli menee jatkuvasti tukkoon ja sen läpi on julmetun hankala ryystää yhtään mitään ennenkuin lähes kaikki jäät ovat sulaneet ja juoma on vetinen. Aionkin tyytyä tästedes käyttämään kyseisiä pillejä ainoastaan sekoittamiseen ja nauttimaan juomani lasin reunukselta.
Frankin kanssa päätimme pärjätä ilman alkupaloja, mutta Frank otti salaattinsa alle pienen kylmän tomaattikeiton, joka oli varsin mehevä runsaan parmesanin ansiosta.
Pääruoaksi keitto-Frank söi kevyehkön romainesalaatin hasselpähkinäkastikkeella, allekirjoittanut nautti päivän kalaa eli turskaa kesäkurpitsasta tehdyn nauhamaisen "pastan" muodostamalla pedillä ja Frank otti kalaa nimeltä Grouper. Kaikki vaikuttivat oikein tyytyväisiltä annoksiinsa, ja niiden pieni koko ilahdutti ja innoitti seuruettamme yleisestä tyylistämme poiketen harkitsemaan jälkiruokia.
Hetken harkinnan jälkeen tämä Frank päätyi toffee-banaani -kermakakkuun "with Oreo-crust" eli Domino-keksimäisellä kovalla reunuksella. Linjoistaan tarkat Frankit ottivat yhteisesti palan omenapiirakkaa. Kermakakku osoittautui parhaaksi ikinä maistamakseni, eivätkä toisetkaan voineet vastustaa kiusausta upottaa lusikoitaan kakun mainion kuohkeaan kermaan, ja tuoreista banaaneista ja herkullisesta toffeesta tehtyyn täytteeseen.
Hoipuimme mahat täynnä kakkua Jarvis Cockerin musiikin saattelemana kadulle läpi henkilökunnan omien viininmaistajaisten ja päätimme antaa ravintolalle hyvät pisteet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti