torstai 28. elokuuta 2008

Matsugen, 241 Church Street, Manhattan


Frankin vanhempien vierailun kunniaksi kävimme hieman tyyriimmissä paikoissa.

Matsugen, tuore japanilainen, oli kutkuttanut Frankin mieltä jo pari viikkoa siitä lähtien kun nälkäinen Frank näki Time Outissa koko sivun kuvan Matsugenin Soba-kulhosta. Varaus onnistui onneksi parin päivän varoituksella.

Ulkoa päin varsin sulkeutuneen ja eksklusiivisen oloinen Matsugen paljastui sisältä astetta mutkattomammaksi. Nelihenkinen seurueemme kulki ystävällisen tarjoilijan johdattelemana halki mäntysuitsukkeelta tuoksuvan etutilan hyvään ikkunapöytään varsinaisessa ravintolasalissa. Sisustus oli aika standardi modernille japanilaiselle, tämä Frank kaipasi hieman persoonallisempaa otetta.

Ruoka osoittautui Time Outin hehkutuksen arvoiseksi. Alkupalaksi otimme yhteisesti neljän erilaisen pienen annoksen valikoiman, mm. "asparagus tips in sesame sauce, pillowy sea urchin in yuzu gelée, house-made tofu skin topped with fresh wasabi". Kaikki olivat ainain meille ennentuntemattomia japanilaisia herkkuja, emmekä löytäneet niistä valittamista. Frankin lemppari taisi olla sea urchin.

Pääruoaksi Frank oli jo päättänyt ottaa kuvassa näkemänsä Soba-kulhon, eli talon oman Matsugen Soban. Kulhossa oli mm. kalahiutaleita, kurkkua, okraa ja merilevää aseteltuna kananmunan ja seesaminsiementen kanssa kauniisti kylmien Soba-nuudeleiden päälle. Hetken annosta ihasteltuaan Frank vatkasi tarjoilijan kehotusta noudattaen annoksen bibimbap-tyyppiseksi sekoitukseksi ja kaatoi mukaan mukana tulleen soijapohjaisen kastikkeen. Ihanaa, raikasta, suolaista!

Muutkin vaikuttivat tyytyväisiltä, jos omalta euforialtani oikein muistan.

Ei kommentteja: